Savo Volleyn uusi vuosi alkaa melkoisella otteluryppäällä.
Loppiaisena savolaiset kohtaavat Siilinjärvellä kotiottelussa Karelian Hurmoksen.
Seuraavasta perjantaista alkaa kahdentoista päivän jakso, joka sisältää peräti viisi vierasottelua.

Tammikuun 10. päivänä Savo Volley kohtaa Loimun Raisiossa ja heti seuraavana päivänä Ducksin Vantaalla. Keskiviikkona tammikuun 15. päivänä Savo Volley matkaa Tampereelle Mestaruusliigan otteluun VaLePaa vastaan, ja heti seuraavana sunnuntaina kohdataan jälleen VaLePa Tampereella, ja nyt kyseessä on Suomen cupin loppuottelu.
Ruuhka jatkuu heti seuraavana tiistaina vierasottelulla Kokkolan Tiikereitä vastaan.
Vieraskiertueen jälkeen seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 25. tammikuuta Leppävirralla, ja vastustajaksi saapuu Hurrikaani Loimaa.

Loppiaisen kotiotteluun Savo Volley ei vielä saa kokoonpanoon keskipelaaja Rodrigo Leitzkeä, joka potee vielä viikon tai parin ajan kipeytynyttä peukaloaan.
Muuten joukkue on täydessä iskukunnossa.

Kauden aikana Savo Volley ja Karelian Hurmos ovat kohdanneet kolmesti, ja kaikki ottelut ovat päättyneet savolaisten 3-1 –voittoon. Viimeisin kohtaaminen oli Joensuussa joulun alla.

Savo Volleyn viimeisimmät kolme Mestaruusliigan ottelua ovat päättyneet reiluihin voittoihin – vastustajat tosin ovat olleet sarjataulukon häntäpäästä.
Vierasjoukkue Hurmoksella on alla makea kotivoitto viisieräisessä kamppailussa Team Lakkapäätä vastaan.

Mestaruusliigan ottelu Savo Volley – Karelian Hurmos alkaa Siilinjärvellä Ahmon koululla maanantaina 6.1.2020 kello 17.

Lähde: Savo Volleyn tiedote