Emil Ruusuvuori on jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi ATP Challenger -kiertueella. Suomalainen on edennyt puolivälieriin kolmen voiton turvin ATP Challenger -turnauksessa Australian Bendigossa.

Avauskierroksella sijoittamaton Ruusuvuori (ATP-121) voitti intialaisen Ramkumar Ramanathanin (ATP-183) 3-6, 6-2, 6-3 ja toisella kierroksella jysähti iso voitto, kun kolmanneksi sijoitettu italialainen Jannik Sinner (ATP-78) kaatui 6-3, 6-4. 18-vuotias Sinner voitti viime kauden lopulla alle 21-vuotiaiden NextGen-päätösturnauksen.

Ruusuvuoren vahva vire jatkui torstaiaamuna, kun hän tiputti jatkosta 13. sijoitetun japanilaisen Taro Danielin (ATP-106) 6-2, 6-4. Ruusuvuoren palautustyöskentely oli alkuviikon tavoin vahvaa. Tästä osoituksena oli, että japanilainen voitti vain 2/17 kakkossyötöllä alkaneesta pisteestä.

– Hyvältä on tuntunut peli ja olosuhteet ovat nopeat. Olen pystynyt pelaamaan nopeasti ja pistämään kaverille painetta mukavasti. Syöttö on myös toiminut hyvin ja helppojen pitojeni kautta saan luotua painetta vastustajan syöttöihin. Tänään taisi olla +34 astetta, joten kuumaa on ja hieman siihen on totuttelemista, kommentoi Ruusuvuori.

Suomalainen kohtaa puolivälierässä kahdeksanneksi sijoitetun saksalaisen Dominik Koepferin (ATP-95). Ottelu pelataan perjantaina, mutta aika ei ole vielä tiedossa.

Lähde: Tennisliiton tiedote