Suomalaisten huono hyppyvire jatkui Val di Fiemessä. Ladulla Ilkka Herola otti taas yli minuutin kärkeä kiinni.

Yli 2 minuuttia kärjestä ladulle lähtenyt Ilkka Herola väläytteli taas kovaa hiihtovauhtiaan ja oli lopulta kilpailun 17. jääden 53 sekuntia kilpailun voittaneelle Saksan Vincenz Geigerille.

– Tämä oli niitä vähän heikompia päiviä. Mäkiosuus oli fiasko, sen jälkeen ei ollut enää minkäänlaista saumaa. Kärki hiihti paljon kovempaa kuin eilen ja sitä ei ollut mahdollista ottaa kiinni. Ihan hyvä hiihtopäivä ja siinä ei mitään ongelmaa olekaan. Mäessä pakka meinaa kisatilanteissa levitä, trendi on viikonlopun aikana ollut laskeva. Yritetään päästä tästä nyt jotenkin parempaan suuntaan, Herola kommentoi päivän kisaa.

Myös Eero Hirvonen jatkoi hyvää hiihtämistä eilisen kilpailun tapaan. Hirvonen otti tasan minuutin ladulla kärkeä kiinni ja sijoitus oli 31.

– Ei ollut kovin häävi päivä tämäkään. Vaikeuksia mäessä ja niitä olen rohkeasti koittanut korjata, mutta se on vaikeaa muuttaa vain muutamalla harjoitushypyllä. Semmoista se välillä on, pitää nyt vaan saada hyppy käännettyä tuohon pieneen mäkeen että saisi hyvän hypyn vielä tällekin viikonlopulle. Hiihtäminen ei ollut kovin erikoista tänään, pikkuisen vaisua. Kun hiihto tuntuu heikolta eikä ole mitään tavoitettakaan siinä niin ei tee mieli puristaa itsestä kaikkea irti.

Wille Karhumaa oli tänään 36. Mäessä Karhumaa näki jo parannusta.

– Mäessä tuli tänään hieman parempi onnistuminen, askel oikeaan suuntaan. Hiihto-osuudella ei mitään kummempaa, kun kolme neljästä kierroksesta pitää hiihtää yksin niin ei oma matkavauhti vielä riitä pistesijoille. Kyllä tässä on positiivisia elkeitä nähtävissä, ja eiköhän tämä lähde tästä uuteen nousuun.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote