Kaisa Mäkäräinen antoi palaa ampumahiihdon MM-avauksen jälkeen – ”En ole yhtään tyytyväinen”

© Kuva: Getty Images

Ampumahiihdon MM-kilpailut käynnistyivät torstaina Italian Anterselvassa 4×6 kilometrin sekaviestillä. Suomen nelikko Mari Eder, Kaisa Mäkäräinen, Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo sijoittui avauskilpailussa yhdeksänneksi. Viestin voittoon hiihti odotetusti Norja ennen Italiaa ja Tshekkiä. Suomi jäi kärjestä minuutin ja 40 sekuntia.

Avausosuuden hiihtänyt Mari Eder käytti osuudellaan makuulta kolme varpatruunaa ja pystystä yhden. Vaihtoon Eder saapui sijalla 12 reilut 40 sekuntia kärjen jälkeen.

– Ensimmäisenä kilpailusta jäi makuun suoritus mieleen. Se muutti hyvin paljon kisan kulkua, kun ero kasvoi siinä vaiheessa reilusti. Harmi, kun se ei tuntunut mitenkään niin hallitsemattomalta. Hyvin pieniä ohilaukauksia oli ollut. Pysty oli hallittu hyvä suoritus.
Hiihtoajoissa Eder oli osuutensa neljänneksi nopein, vaikka joutui hiihtämään yksin ilman kiriapua.

– Fyysisesti kohtuu ehjä aloitus, vaikka ei nyt ihan sitä sataprosenttista suoritusta saanutkaan.

Mäkäräinen odotti enemmän

Toisella osuudella Kaisa Mäkäräinen käytti makuupaikalta yhden varapatruunan ja pystypaikalta kaksi. Mäkäräinen onnistui nostamaan osuudellaan Suomen sijoitusta kahdella pykälällä ja saapui vaihtoon sijalla 10 reilun minuutin kärjen takana.

– En ole yhtään tyytyväinen tuohon kokonaisuuteen. Ladulla oli paljon huonompaa menoa kuin olisin toivonut ja mitä esimerkiksi eilen vielä viimeisessä reenissä oli tuntemukset. En tiedä mistä johtuu, vai onko sitä, että kisavauhti täällä korkealla takkuaa. Suhteessa muihin oli ihan ok, mutta odotin paljon enemmän, toiseksi nopeinta hiihtovauhtia osuudellaan pitänyt Mäkäräinen kommentoi.

Mäkäräinen ei ollut myöskään tyytyväinen suorituksiinsa ampumapenkalla.

– Myös penkalla oli vaikeaa. Olosuhteet olivat ihan hallittavissa, ei ollut niistä kyse. Molemmilta paikoilta kun menee ensimmäinen laukaus ohi, tuo se aika paljon epävarmuutta siihen sarjaan. Pysty oli varsinkin todella hidas, ihan yksitellen piti jokainen laukaus yrittää poimia.

Mäkäräinen ja Eder pääsevät yhdessä Suvi Minkkisen kanssa jatkamaan MM-kisoja heti perjantaina, jolloin vuorossa on naisten 7,5 kilometrin pikakilpailu.

– Paljon pitää tulla petrausta, jos meinaa taistella hyvistä sijoituksista. Toivotaan, että tästä elpyisi hyvin, aika raskas jalka on ollut kisan jälkeen.

Lähde: Ampumahiihtoliiton tiedote


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.