Suomalaispainin viime vuosien valovoimaisin tähti, Petra Olli, on päättänyt lopettaa uransa. 25-vuotias Olli kertoi tiedotteessaan, että hänellä ei ole enää tarvittavaa paloa kansainvälisellä huipputasolla painimiseen.

– Jos ei ole 100-prosenttisesti mukana, ei ole mahdollista taistella isossa olympialajissa voitoista. Viime kesän jälkeen on ollut koetuksella olla urheilija. Kaikkeni tein ja treenasin, ja talvi oli Kiinan leireineen varsin hyvä. Polte ei kuitenkaan ole enää ennallaan, Olli sanoo tiedotteessa.

– Vaatii suunnatonta rohkeutta tunnustaa rehellisesti sekä itselleen että muille, ettei sisäistä poltetta enää ole maailman huipulle vaadittavalla tasolla, hän kiteytti.

Olli on voittanut urallaan kuusi arvokisamitalia. Neljän EM-mitalin lisäksi kirsikkana kakun päällä ovat MM-kulta 2018 ja -hopea 2015.