Robert Helenius voitti Adam Kownackin WBA-liiton raskaan sarjan eliminaattoriottelussa New Yorkissa viime sunnuntaina.

Ratkaisu nähtiin neljännen erän alkuun. Helenius ja Kownacki löivät kehäkulmassa ristiin, kun Heleniuksen oikea suora pudotti Kownackin kanveesiin. Sen jälkeen takoi vastustajaansa niin pitkään, että kehätuomarin oli pakko keskeyttää kamppailu ajassa 1.08.

Puolalainen oli hyvin pettynyt ottelun lopputulokseen. Hän avautui kuvan ja tekstin kera Instagram-tilillään.

– Olen katsonut matsin uudestaan tuhansia kertoja. Käynyt sen läpi päässäni miljoonia kertoja. Virheitä, joita tein. Olen ottanut niistä opikseni, Kownacki kirjoittaa.

– Me itse omistamme kaiken omassa maailmassamme ja kirjoitamme oman tarinamme. Kiitos kaikille tuesta. Me tulemme vielä näkemään uusintaottelun, ja minä korjaan virheeni, Kownacki lupaa.

Tappio oli Kownackin, 30, ammattilaisuran ensimmäinen. Ennen ottelua monet tahot rankkasivat hänet sarjan kärkikymmenikköön. Puolalaisnyrkkeilijällä oli alla 20 voittoa, joista 15 on tyrmäyksiä.

Helenius on nyt voittanut 30 ammattilaisottelua ja kärsinyt 3 tappiota. Voitoista 19 on tullut ennen täyttä aikaa.