Kuningaskotka Janne Ahonen palaa tositoimiin keväällä SM-kisoissa Rukalla, 42-vuotias mäkihyppykonkari kertoi Ylen Urheilustudion lähetyksessä viikonloppuna.

– Vuosi sitten oli semmoinen tilanne, että kerkesin ilmoittautua Rukan SM-kisoihin. Olin sinne jo lähdössä, mutta sitten ne peruttiin myräkkäviikonlopun takia. Ja kun ei viime vuonna onnistunut niin ajattelin, että käydään tänä keväänä täräyttämässä, Ahonen kertoi Ylelle.

Ahosen ura päättyi viimeisen kerran 2018 lokakuussa. Hän on voittanut SM-kilpailuissa 22 kultaa (13 henkilökohtaista ja 9 joukkuekilpailussa), 8 hopeaa (4 henkilökohtaista ja 4 joukkuekilpailussa) sekä 5 pronssia (5 henkilökohtaista).

Lähde: Yle