Kolmiloikan ykkösnimi Kristiina Mäkelä IS:lle: ”Järjestetään pieniä yhden tai kahden lajin kisoja – tv-kamerat paikalle”

© Kuva: Getty Images

Torstai-iltana varmistunut Pariisin EM-kisojen peruuttaminen lässäytti yleisurheilijoiden kautta entisestään. Olympialaisten ja nyt myös EM-kisojen poistuminen kalenterista vei monelta huipulta tähtäimestä maalitaulun tyystin.

Suomen kärkiurheilijoihin kuuluva ja kuluvan vuoden Euroopan tilastokakkonen kolmiloikassa, Kristiina Mäkelä, kertoi IS Urheilulle, ettei päätös Pariisin kisojen perumisesta lopulta enää yllättänyt. Samalla Mäkelä jo visioi sitä, miten kautta voitaisiin jatkaa rajoitusten puitteissakin.

– Suomessa olisi mahdollista järjestää pieniä, yhden tai kahden lajin kisoja. TV-kamerat sinne. Se on tosi hieno idea ja toivottavasti sellainen saadaan aikaan. Siitä olisi varmasti iloa monelle, niin urheilijoille, tv-katsojille kuin varmasti tv-tuotannollekin, Mäkelä miettii IS Urheilun haastattelussa.

– Se pitäisi totta kai tehdä fiksusti. Mutta uskon, että meillä on niin urheiluhenkistä kansaa, että eiköhän me joku systeemi saada pystyyn.