Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson ei anna epätietoisuuden kiusata kevään harjoittelua.

– Minulla on keväällä normaalisti 4-5 viikon mäkijuoksukausi. Teen lauantaisin 10×500 metrin mäkivetosession. Nyt mäkikautta on jatkettu 2-3 viikolla. Tässä tilanteessa on vielä turha alkaa tehdä kilpailukauteen valmistavia kovia ratavetoja tai estejuoksuharjoituksia, Richardsson sanoo.

Richardssonin valmentaja Jukka Keskisalo kertoo, että vaikka varsinaisten kilpailujen alku lykkääntyisi sydänkesään, Richardssonin ohjelmaan tulee kevään ja kevätkesän aikana niin sanottuja omia kilpailuja eli yksin juostavia kilpailunomaisia harjoituksia.

– Niitä alkaa tulla enenevässä määrin silloin kun normaali kilpailukausi alkaisi. Viimeistään juhannukselta pitää päästä juoksemaan omia tuloskokeita ja sitä kautta mallintamaan kisakautta, Keskisalo sanoo.

Richardsson on kevään korvalla mainiossa kunnossa. Viime ajat hän on juossut 160-170 harjoituskilometrin viikkoja.

– Nyt ollaan ehkä harjoituskauden tiukimmassa vaiheessa. Mäkivedoissa tehot ovat aika kovia ja samaan aikaan harjoitusmäärät ovat korkealla. Tämän jälkeen harjoitusmäärät alkavat laskea, Keskisalo sanoo.

Lähde: Urheiluliitto