Vapaaottelija Teemu Packalen on paljastanut Yle Urheilulle, ettei vielä tiedä, aikooko hän jatkaa uraansa.

– Jatkosta ei tällä hetkellä tiedä juuri mitään. Olemme käyneet keskusteluja, mutta oma tahtotilani on vielä vähän auki, 32-vuotias kertoi.

– Tässä on pakko miettiä, mitä todella haluan ja miksi teen tätä, jos en sitten siellä häkissä tee sitä, mitä on huolella harjoiteltu.

Kesän 2015 debyytistään alkaen Packalén on otellut vapaaottelun kuningaspromootiossa neljästi, mutta alla on kaksi peräkkäistä ensimmäien erän tappiota.

Rajut tappiot ja loukkaantumiset ovat ajaneet Packalenin kysymään itseltää suuria kysymyksiä.

– Onko liekki vähän sammunut? Nyt mielessä olisi paluu juurille, eli esimerkiksi paljon painikisoja. Niiden kautta voisi taas alkaa kunnolla nauttia tekemisestä, hän kertoo Yle Urheilulle.