”Häpesin vartaloani” – Entinen maajoukkuehiihtäjä toivoo urheilijoita puhumaan rohkeammin naisia vaivaavasta ongelmasta

© Kuva: Juha Tamminen

Ruotsin maajoukkueessakin hiihtänyt Magdalena Pajala on avautunut Instagramissa uransa jälkeisistä ongelmistaan.

Lasta kovasti toivonutta Pajalaa vaivasi epäsäännöllinen kuukautiskierto. Lääkärit epäilivät naisella olevan munasarjojen monirakkulaoireyhtymää.

– Sain sen selityksen puolentoista vuoden ajan, kun ovulaatio jäi välistä. Häpesin vartaloani, hän kertoo Aftonbladetille.

Pajala halusi jälkikasvua päivä päivältä enemmän, mutta samalla hän myös pelkäsi, ettei niin tulisi koskaan käymään. Hän alkoi epäillä urheilun liittyvän jollain tavalla asiaan.

– Kun luin ja puhuin muiden kanssa tilanteestani, tuntui siltä, että harjoittelu, rasitus, stressitaso ja puutteelliseksi jäänyt palautuminen vaikuttivat siihen. Kaksitoista vuotta e-pillereiden käyttämistä on voinut vaikuttaa.

32- vuotias Pajala on nykyään kaksi ja puolivuotiaan Elsan äiti. Hän toivoisi urheilijoilta vaikean asian suhteen enemmän avoimmuutta.

– Harmi, etteivät useammat rohkene puhua asiasta. Uskon, että useampi kokemuksiaan jakava voisi auttaa muita.

Pajala edusti maataan maailmancupissa vuosina 2008–2015.

» Keskustele hiihdosta, ampumahiihdosta, lumilautailusta ja muista talvilajeista Facebook-ryhmässä Talviurheilun olohuone!