Nyrkkeilyn Euroopan mestari Elina Gustafsson kertoo Instagramissa eronneensa kihlatustaan ja muuttaneensa pääkaupunkiseudulle.

– Siinähän kävi sitten niin, että mä muutin pääkaupunkiseudulle, nyrkkeilijä kirjoittaa.

Hän kertoo ottavansa uuden askeleen kohti tavoitteitaan ja sanoo arkensa helpottuvan.

Lopuksi hän kertoo myös erosta.

– Ps. Olemme eronneet Emmin kanssa minun tahdostani. En aio kommentoida asiaa enempää nyt enkä koskaan.

Vuodesta 2017 seurustellut pari meni kihloihin viime vuoden helmikuussa.

Gustafsson on voittanut urallaan EM-kultaa vuonna 2018 ja MM-pronssia kaksi vuotta aiemmin.