Suomalainen keihäsmies on ennätyskunnossa – ”Treeneissä on ollut hyvää pöhinää”

© Kuva: Getty Images

Limingan Niittomiesten Toni Keränen on parantunut loukkaantumisistaan. Lahjakas keihäänheittäjä onkin saanut talven treeneistä kaiken irti.

Viime kesän kilpailuissa Keränen keskittyi leikkauksen jäljitä hakemaan tekniikkaa takaisin jengoilleen. Hän heitti viime kesänä parhaimmillaan 75,13. Oma ennätys on toissa vuoden 78,86. Hän tavoittelee tulevalle kaudelle 80 metrin ylitystä.

Pariisin EM-kilpailujen peruuntuminen ja ison kiihokkeen poistuminen Keräsen kesän ohjelmasta kirpaisi, mutta vain hetken.

– Kyllä siinä oli pieni motivaation etsiminen, kun kuulin että Pariisin EM-kilpailut peruttiin. Se oli minulla kauden päätavoite, Keränen muistelee.

Kuluvan vuoden kilpailut Keränen aloittaa kesäkuun alussa Jyväskylässä.

– Treeneissä on ollut hyvää pöhinää. Olin jo lähdössä kilpailemaan maaliskuussa Euroopan talviheittojen cupissa, mutta kun se peruttiin, vedettiin jarrua ja aloin tehdä uutta peruskuntokautta. Nyt olen vielä treenimoodissa, mutta odotan innolla kilpailuja, Keränen sanoo.

– Tavoite on, että heti ensimmäisessä kilpailussa tulos olisi lähempänä 80 metriä kuin 70 metriä, Keränen sanoo.

– Tuloskunto minulla on usein alkanut löytyä kesäkuun lopussa, joten viimeistään Vantaan Teemakisassa käydään 80 metrin kimppuun, jos se ei ole sitä aiemmin tullut.

Lähde: Urheiluliitto


MAKU VOITTOON | NAPPAA JÄTTIKERROIN 30.00

1. Avaa pelitili Betsafelle ja talleta.
2. Lyö vähintään 1€ veto Makwanin voitosta.
3. Jos Maku voittaa, saat 30€ bonusrahaa vetovoittosi lisäksi!