Suomen Hiihtoliitto on nimennyt ensi kauden yhdistetyn maajoukkueeseen kuusi urheilijaa.

Maajoukkueessa jatkaa tuttu runko, johon kuuluvat Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho. Lisäksi nelikon seurana tulevat olemaan Perttu Reponen ja Wille Karhumaa, jotka olivat mukana jo viime syksyn A-maajoukkueleirityksessä.

– Valinnoissa on koko joukkueen osalta mietitty sitä, että ketkä pystyvät tekemään tulosta MM-kisoissa Oberstdorfissa ja Pekingin olympialaisissa. Nuorissa meillä on paljon saman ikäisiä, saman tasoisia urheilijoita. Karhumaan valintaa puolsivat jo viime kaudella saavutetut maailmancupin pisteet ja Pertulla on taskussaan pisteitä kesä-GP:ltä ja tietenkin nuorten talviolympialaisista hopeaa, kertoo yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen tiedotteessa.

– Haluttiin nostaa maajoukkueeseen nuoria, jotta olisi sitä jatkuvuutta ja imua nuorten joukkueesta maajoukkueen suuntaan.

Maajoukkueen leiritykset käynnistyvät pikkuhiljaa. Suunnitelmissa on panostaa etenkin mäkitoimintaan.

– Pyritään vähitellen avaamaan leiritystä Suomessa. Valmennusta on tehty nyt aktiivisesti etänä, aina Itävallassa olevaa mäkivalmentajaamme Falkoa (Krismayr) myöten. Harjoittelussa tullaan erityisesti tehostamaan mäkivalmennusta ja korostetaan mäkitaitoa. Jossain vaiheessa mukaan tulee myös korkeanpaikan harjoittelu. Suunnitelmissa olisi, että urheilijat pääsevät harjoittelemaan myös Keski-Euroopassa pidempiä pätkiä lähellä Falkoa.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote