Petäjävedellä kilpailtiin 27.-28.6.2020 frisbeegolfin Amateur Series -SM-karsintakilpailun merkeissä. Kilpailuareenana toimi Kettulanvuoren frisbeegolfrata. Paikallisena kisajärjestäjänä toimi Frisbeegolf Petäjävesi ry.

Kesän aikana ympäri Suomen järjestetään yhteensä kuusi eri SM-karsintakilpailua. Karsintakilpailuissa panoksena ovat kisapaikat junioreiden (1.-2.8. Ähtäri) ja amatööriluokkien (14.-16.8. Oulu) SM-kilpailuihin.

Kantelinen voittajaksi ratkaisupelillä

MA1-luokan voitosta käytiin Petäjävedellä tiukka taistelu. Marginaalit toiselle kierrokselle suunnatessa olivat pienet, sillä kaiken kaikkiaan yhdeksän pelaajaa oli maksimissaan kolmen heiton päässä kilpailun johtopaikasta.

Toisella kierroksella sijalta 10 vahvaa nousua tehnyt Timo Kantelinen (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät), avauspäivän jälkeen jaetulla viidennellä sijalla ollut Mikko Kanervo (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) ja jaetulta kolmostilalta päätöspäivään startannut Aaro Mäkinen (Jämsän Frisbeegolf) päätyivät lopulta tiukan mittelön jälkeen kaikki kilpailun kärkisijaan oikeuttavaan tasatulokseen 130 (-13).

Kilpailun voitto päädyttiin näin ratkaisemaan sudden death -ratkaisupelillä. Voiton kohtalo sinetöitiin ensimmäisellä jatkoväylällä. Pisimmän korren kolmikosta veti Kantelinen, joka nappasi näin MA1-luokan voiton.

Karppinen FA1-luokan voittoon

FA1-luokan kilpailua johti avauspäivän jälkeen Jenni Karppinen (Disc Klupi Kuhmoinen), toisena oli Tiina Hämäläinen (Puskaputtaajat) ja kolmantena Noora Känsäkangas (Jyväskylän Liitokiekkoilijat).

Kolmikon välinen järjestys säilyi myös sunnuntain kierroksella. Kilpailun voittajaksi kruunattiin Karppinen yhteistuloksella 130 heittoa (+14) ennen Hämäläistä (141, +25) ja Känsäkangasta (156, +40).

Lehtonen, Kaipio ja Wirkkula mastersluokkien ykköset

MA40-luokassa voittoon heitti jo avauskierroksen jälkeen kilpailua johtanut Jari Lehtonen (Disc Klupi Kuhmoinen). Lehtonen pelasi viikonloppuna yhteistuloksen 107 heittoa (-9). Myös ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena ollut Ilari Pelkonen (Puskaputtaajat) piti asemansa loppuun saakka, yhteistuloksellaan 110 heittoa (-6). Kolmossijasta käytiin niukka otatus, jossa parhaiten menestyi lopulta kierrostuloksellaan 6 alle parin mainion kirin sijalta 11 virittänyt Markku Kivelä (Frisbeegolf Petäjävesi). Kivelän yhteistulos oli 113 heittoa (-3).

FA40-luokassa Mari Kaipio (Puskaputtaajat) suuntasi päätöspäivään seitsemän heiton etumatkan turvin. Kaipion johto piti loppuun saakka, yhteistuloksen oltua lopulta 127 heittoa (+11). Luokassa päätöspäivän parhaasta kierrostuloksesta vastannut Paula Hiironen (Puskaputtaajat) kiri kisassa toiseksi yhteistuloksellaan 134 heittoa (+18). Kolmanneksi sijoittui Heidi Könssi (Puskaputtaajat) 138 heitolla (+22).

Myös MA50-luokan kilpailua avauskierroksen jälkeen johtanut Sami Wirkkula (Pirkkalan Frisbeeseura Aviaattorit) piti asemansa loppuun saakka. Wirkkulan voittoon oikeuttanut kokonaistulos oli 109 heittoa (-7). Toiseksi luokassa sijoittui Kari Ronni (Voimistelu- ja Urheiluseura Korven Korvenpojat) tuloksella 123 heittoa (+7). Harri Jormakka (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) jäi Ronnista vain yhden heiton päähän ja sijoittui kolmanneksi.

Junioriluokkien voitot Laineelle, Ruohoselle ja Huismanille

FJ18-luokassa toiselle kierrokselle suunnattiin tasaisista asetelmista, joissa kilpailua johtaneen Sonja Laineen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) ja niin ikään Jyväskylän Liitokiekkoilijoita edustavan Sinna Talvensolan välillä oli vain yhden heiton ero. Päätöskierroksella voittoon heitti lopulta Laine, yhteistuloksellaan 124 heittoa (+8). Talvensola oli toinen yhteisheitoin 128 (+12), ja kolmanneksi sijoittui Hanna Könssi (Puskaputtaajat) 138 heitolla (+22).

MJ18-luokan voittoon ylsi Jesse Ruohonen (Liitokiekkoseura Mustavaris), joka pelasi Petäjävedellä tasaisen varmasti kaksi kierrosta lukemiin viisi alle parin. Ruohosen kokonaistulos oli näin ollen 106 heittoa (-10). Helpolla kilpailun voitto ei kuitenkaan irronnut, sillä hopealle heittänyt Leevi Paananen (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät) jäi Ruohosesta vain yhden heiton päähän. Kolmanneksi sijoittunut Samuli Rantanen (Liitokiekkoseura Mustavaris) jäi hänkin puolestaan vain yhden heiton Paanasesta.

MJ15-luokassa Timi Huisman (Multian Jyske) avasi kilpailunsa hienolla bogey-free-kierroksella lukemiin 12 alle parin. Tämä oli myös koko viikonlopun paras yksittäinen kierrostulos. Tiukasta kilpailusta huolimatta Huismanin johtoasema kantoi loppuun saakka, ja hän voitti kilpailun yhteistuloksella 101 heittoa (-15). Jarno Virtanen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) oli täpärästi toinen (102, -14) ja Ossi Valkeajärvi (Frisbeegolfseura 7k) kolmas (103, -13).

Lähde: Frisbeegolfliitto