Shokkiuutinen: Conor McGregor jättää UFC-kehät – vai oliko tämä vain lauantai-illan huumaa?

© Kuva: Getty Images

Vapaaottelun supertähti Conor McGregor tyrmistytti kaikki lajia seuraavat ja ennen kaikkea omat faninsa ilmoittamalla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että ura kehässä on ohi. McGregor ei jättänyt sijaa arvailuille, mutta pientä epäuskoa päätöksen pitävyydestä ilmassa silti on.

Vielä aiemmin lauantaina McGregor jakoi sosiaalisessa mediassa kuvia itsestään treenaamassa ja on viime päivinä puntaroinut mahdollisia tulevia vastustajiaan. Illalla ääni kellossa oli kuitenkin täysin toinen.

– Hei kaverit, olen päättänyt jäädä eläkkeelle taistelemisesta. Kiitos kaikista mahtavista muistoista! Millainen matka tämä onkaan ollut, McGregor twiittasi ja liitti mukaan kuvan itsestään ja äidistään Las Vegasissa käydyn voitokkaan mestaruusottelun jälkeen.

Ilmoitus ei kuitenkaan ole ihan ensimmäinen laatuaan. McGregor on aiemmin kahdesti ilmoittanut jättävänsä ottelemisen. Aiemmat kerrat ovat kuitenkin liittyneet selkeästi johonkin asiaan, josta irlantilainen oli suivaantunut, nyt selkeää taustasyytä ei ollut.

Tosin McGregorin twiitit viikonloppuiltaisin ovat joskus aiemminkin olleet hiukan lennokkaan puoleisia…

Jos twiitti ei näy, klikkaa tästä.


MAKU VOITTOON | NAPPAA JÄTTIKERROIN 30.00

1. Avaa pelitili Betsafelle ja talleta.
2. Lyö vähintään 1€ veto Makwanin voitosta.
3. Jos Maku voittaa, saat 30€ bonusrahaa vetovoittosi lisäksi!