Kuortaneen Kunnon Toni Kuusela voitti miesten keihäskilpailun Jyväskylässä kiskaistuaan toisella kierroksella voittotuloksen 78,77.

Kuuselan kauden avauskilpailu katkesi kuitenkin jo kilpailun puolessavälissä. Heittokäden kyynärpää kipuili sen verran kahdessa ensimmäisessä heitossa, että Kuusela katsoi paremmaksi jättää kilpailun kesken kolmannen kierroksen jälkeen.

– Ensimmäisessä heitossa tuli vähän liian kova veto. Kyynärpäässä tuntui ja se nipisti vielä toisella heitolla. Katsoin, että on turha jatkaa, ettei tulisi mitään pahempaa, Kuusela sanoi SUL:n tiedotteessa.

Kuuselan kaksi ensimmäistä heittoa kantoivat 76,60 ja 78,77. Edellytyksiä ja haluja olisi ollut heittää pidemmälle,

– Ensimmäinen heitto olisi tullut pitkälle, ellei keihään perä olisi suurin piirtein viistänyt nurmen pintaa, Kuusela harmitteli.

Kuusela heitti talvella Etelä-Afrikassa kahdessa kilpailussa yli 80 metrin. Talven aikana hän hakenut puhtia jalkoihin. Hänen valmentajansa Petteri Piirosen mukaan valmiuksia on heittää pitkälle.

– Nyt käymme tarkistamassa kyynärpään ja jos siellä ei ole mitään ihmeellisesti, Kuusela heittää kesäkuussa Kuortaneen ja Vantaan kilpailut. Niissä tavoite on palata yli 80 metrin heittoihin, Piironen sanoi.

Saarinen ja Yli-Mannila paransivat ennätyksiään

Jyväskylän Kenttäurheilijoihin täksi kaudeksi siirtynyt Lassi Saarinen paransi ennätystään 76,67:ään ja sijoittui toiseksi. Kolmas oli Kälviän Tarmon Jarmo Marttila uransa toiseksi parhaalla tuloksella 76,56.

– Ajattelin, että 75 metriä olisi hyvin, joten tuohon olen tyytyväinen, Saarinen sanoi. Kauden ensimmäinen kilpailu jännitti ja nyt erityisesti, kun takana oli koronaviruksen kiusaama kevät.

– Koko viikon jännitti, ettei meinannut pystyä syömään, Saarinen veisteli.

Marttila latasi kaikki ensimmäiseen heittoon. Harjoituksissa keihäs on lentänyt pitkälle, mutta silloinkin vain yhdellä heitolla. Kiusana ovat kivut olkapäässä.

– Se kestää yhden hyvän heiton. Täytyy käydä tarkistamassa, mikä siellä on, Marttila sanoi.

Tasaisen kilpailun kuudenneksi sijoittui lähes kolme metriä ennätystään parantanut Alajärven Ankkureiden Aleksi Yli-Mannila, jonka uusi ennätys 73,24 sijoittuu 19-vuotiaiden Euroopan vuositilastossa toiselle tilalle.

Kankaanpään Seudun Leiskun Teemu Narvi oli neljäs heitettyään 74,37 ja omiin heittoihinsa pettynyt Limingan Niittomiesten Toni Keränen viides 73,49 kantaneella heitolla.

– Minulta paras kauden avaus. Siihen pitää olla tyytyväinen. Heittojen vähyys näkyi ja lopussa alkoi puhti loppua, Narvi kertoi.

Hyvin talven harjoitellut Keränen taisteli teknisten ongelmien kanssa.

– Ensimmäinen heitto meinasi olla hyvä, mutta sen jälkeen sulin täysin ja palasin viime kesän tekniikkaan – eli viime kesän virheisiin, Keränen harmitteli.

Lähde: SUL:n tiedote