Pituushyppääjä Taika Koilahden talvinen takareisivamma on kuntoutettu ja harjoittelu jatkuu täydellä teholla. Kesän ensimmäinen kilpailu on kuitenkin vielä päättämättä.

– Mennään kunnon mukaan, mutta en kilpaile ainakaan ennen heinäkuuta, Koilahti totesi tiistaina Turussa, jossa hän oli mukana Paavo Nurmi Gamesin ja Kalevan kisojen hyväntekeväisyyshankkeessa kokoamassa hygienia- ja terveyskasseja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniyksiköiden ruoka-apuun.

Koilahti, 21, ponnisti viime kesänä naisten kaikkien aikojen Suomen tilastossa kolmanneksi ennätyksellään 669 ja otti syksyllä Dohassa tuntumaa MM-kisoihin. Talven hallikauden kilpailut päättyivät helmikuussa Varsinais-Suomen piirin kisoissa tulleeseen takareisivammaan, joka parani pitkällä ja huolellisella kuntoutuksella.

– Alkuun oli aika pitkä aika, ettei saanut hölkätä tai juosta, joka tietysti verotti. Nyt olen 3-4 viikkoa pystynyt juoksemaan täysillä sekä loikkimaan ja tekemään punttia tosi hyvin, Koilahti sanoo.

Vamman Koilahti kuntoutti valmentajansa Tanja Nirkkosen ja fysioterapeutin johdolla.

– Kun sain alkaa tehdä harjoitteita, tavoitteena oli, että pääsisin mahdollisimman nopeasti normaaliin harjoitteluun, Koilahti sanoi.

– Kaikki meni hyvin eteenpäin, kun kerrankin tein kaiken niin kuin fysioterapeutti käski, enkä alkanut vähän aikaisemmin juoksemaan tai loikkimaan tai tekemään jotakin muuta. Tästä on opittu.

Lähde: Urheiluliitto