Kauden aloittaminen suoraan Kalevan kisoista on Antti Ruuskasen mukaan pieni riski, mutta kokenut keihäänheittäjä kertoo tarvitsevansa pientä jännitystä ja epävarmuuden tunnetta.

Ruuskanen kävi syksyllä polvileikkauksessa ja rehki kuntoutuksen jälkeen hyvän harjoitusjakson tammikuusta maaliskuulle. Sen jälkeen iskivät koronaepidemian tuomat rajoitukset.

– Seuranneiden 2,5 kuukauden ajan pystyin harjoittelemaan hyvin olosuhteisiin nähden, mutta keihäällä heittäminen jäi oikeastaan kokonaan pois, samoin kevään kovat heittoharjoitusleirit, Ruuskanen muistelee.

– Sen huomasi kesäkuussa, kun rupesi pääsemään heittopaikalle. On ollut pieni heittotauko. Onneksi alkukesä oli lämmin. Sen aikana hommaa saatiin korjattua.

Lähde: Urheiluliitto