Kaarrejuoksun salat ovat kirkastuneet HIFK:n Lotta Kemppiselle. Aiemmin kakkosmatkaksi jäänyt 200 metriä on kehittynyt kukon askelin. Hiljattain juostua 200 metrin ennätystään 23,56 hän yrittää parantaa jo lauantaina Kuortaneen Motonet GP:ssä.

– Kun juoksu osuu kohdalleen, 100 metrillä on mahdollista juosta alle 11,40 ja 200 metrillä alle 23,50, Kemppinen arvioi kuluvan kesän näkymiä.

Hallikauden 60 metrin ennätys 7,28 povasi napakkaa kehitystä kesän kilpailumatkoille. 100 metrin ennätys putosikin heti sadasosilla 11,47:ään, mutta 200 metrillä on tullut kehitysharppa, jolle juoksijan mukaan on yksinkertainen selitys.

– En ole moneen vuoteen oikeastaan pystynyt juoksemaan kaaretta, koska nilkka tuli aina kipeäksi. Olen vasta nyt päässyt pikkuhiljaa tekemään kaarrejuoksutreenejä, Kemppinen sanoo.

– Voisi melkein sanoa, etten ole harjoitellut 200 metrille. Olen treenannut 100 metrille ja 200 metriä on ollut selkeä kakkoslaji.

Lähde: Urheiluliitto