Samuel Purola ottaa ensi kerran tällä kaudella mittaa 100 metrin vauhdistaan Lahden Motonet GP:ssä keskiviikkona. Vastassa ovat pitkä liuta kotimaan kärkinimiä mukaan lukien 10,28 viime viikolla Jyväskylässä juossut Samuli Samuelsson.

Purola ei halua veikkailla, millaisia aikoja pitää juosta voittaakseen Lahdessa keskiviikkona. Samuelsson heittää, että 10,3-alkuinen lukema tarvitaan. Purolan ja Samuelssonin ohella mukana ovat mm. Viljami Kaasalainen ja Riku Illukka, jotka juoksivat sunnuntaina Porvoossa myötätuulessa 10,32 ja 10,37.

– Kun katsoo lähtölistaa, siinä on sellainen Kalevan kisojen finaalin meininki. Tosi kova kilpailijakaarti ja monet ovat juosseet tosi hyviä aikoja. Pikajuoksun taso noussut ihan kokonaisuudessa, Samuelsson arvioi.

– Itse odotan kisalta tosi paljon. Viime viikolla irtosi niin hyvin. Jos nyt saadaan olosuhteet kohdalleen, voidaan puhua samanlaisista ajoista kuin Jyväskylässä, jos ei kovemmista.

Samuelsson, 25, näkee, että loppuun asti taiten viety pitkä kiihdytys on hänelläkin avain menestykseen.

– Minulla aina ollut se ongelma, että kiihdytän 20 metriä ja sitten lähden juoksemaan sellaista matkajuoksua. Jyväskylässä sain kiihdytyksen tulemaan loppuun ja juoksu pysyi lopussa korkealla, joka on sekin on ollut vähän ongelma. Siinä juoksussa onnistui moni asia, Samuelsson sanoo.

– Nyt tarkoitus on toistaa samanlaista juoksemista täällä Lahdessa.

Lähde: Urheiluliitto