Kiekonheittäjä Salla Sipposen takkuisesti sujunut kesä kirkastui kerralla Espoon GP-kilpailujen viimeisellä heitolla. Hän sivalsi voiton tuloksella 59,52, millä toissa vuonna heitetty ennätys koheni 1,16 metriä. Ennätykseen ylsi myös HIFK:n Lotta Kemppinen, joka oli 100 metrillä toinen ennätyksellään ja kauden kärkiajalla 11,45.

– On sitä odoteltu. Koko kausi on ollut ihan kauhea. On ollut niin isoja ongelmia olkapään takia. Nytkin aloitin kilpailun 49-metrisellä ja ajattelin, että tätäkö se nyt on taas, Sipponen kertoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Sipposella on ollut alkukesästä lähtien olkapäävaiva, joka on syönyt voimaharjoittelua ja tuonut epävarmuutta heittoihin. Nyt ongelmat ovat oikenemassa.

– Kyllä se heitto sieltä tulee, kun vaan uskoo itseensä ja kuuntelee valmentajan ohjeita, Sipponen myhäili.

Kaikki tuo toteutui Espoon viimeisessä heitossa, jota sitä edeltänyt 57,23 kantanut viides heitto jo enteili.

– Sain siinä suunnattua voimat heitossa välineeseen. Kesän mittaan voimat ovat tahtoneet hajota vähän joka suuntaan. Harmi vaan, ettei tullut sitä 60-metristä, Sipponen sanoi.

Italian Daisy Osakue oli kilpailussa toinen tuloksella 57,75 ja Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen kolmas heitettyään 56,31.

Lückenkemper kiritti Kemppisen ennätyskyytiin

Lotta Kemppinen sai Espoon GP-kilpailuissa sitä, mitä hän on alkukesän kisoissa kaivannut eli sopivantasoisen vastustajan. Saksan Gina Lückenkemper voitti ajalla 11,37, mutta Kemppinen nipisti ennätyksestään kaksi sekunnin sadasosaa ja oli toinen ajalla 11,45.

– En ollut aivan tyytyväinen juoksuun, mutta aika oli hyvä. Juoksuun jäi pientä parantamisen varaa vähän joka osa-alueelle. Se ei ollut aivan niin lennokasta, kuin se voisi olla, Kemppinen sanoi.

Suomen kaikkien aikojen tilastossa HIFK:ta edustava Kemppinen on 100 metrin ennätyksellään nyt kahdeksas. Kauden mittaan 200 metrin ennätys on pudonnut 23,56:een, joten seuraava tavoite on pikamatkojen tuplamestaruus Turun Kalevan kisoissa.

– Sitä lähdetään tavoittelemaan, Kemppinen sanoi.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Anniina Kortetmaa oli finaalin kolmas ajalla 11,66. Alkuerissä hän juoksi sekunnin sadasosan nopeammin.

– Minulla ollut takareidessä hermosärkyä, mutten tiedä mistä se nyt tuli tuossa alkueräjuoksussa. Se aiheutti sen, että finaalissa piti vähän höllätä.