Mainio päätös uran läpimurtokaudelle! Suomalaisnuorukainen kamppaili itsensä upeaan voittoon: ”Ei se helppoa ollut”

© Kuva: Getty Images

Joensuun Katajan Konsta Hämäläinen putosi kahdesti kärkijoukosta mutaiseksi vettyneellä nurmiosuudella, mutta kamppaili viimeisessä nousussa vielä kerran kärkiryhmään ja voitti kirissä 22-vuotiaiden miesten 6 kilometriä ajalla 17.33.

–  Luotin siihen, että jos tuossa lopussa olen samassa ryhmässä muiden kanssa, niin jaksan kiriä. Muttei se helppoa ollut, Hämäläinen sanoi.

Kalevan kisoissa 5000 metrin yllätysvoiton juosseelle Hämäläiselle maastomestaruus oli mainio päätös uran läpimurtokaudelle. Hän osallistui nyt ensi kerran arvokilpailuissa 5 kilometriä pidemmälle matkalle.

– Oli mukava lopettaa voittoon nyt, kun pääsin vielä viimeisen kerran nuorten sarjaan. Maastojuoksu ei ole viime vuosina ollut lempilajini, mutta mukavaa vaihtelua se on ratajuoksulle, Hämäläinen sanoi.

Lähes koko matkan töitä tehnyt Mika Kotiranta varmisti Katajan kaksoisvoiton viisi sekuntia hitaammalla ajalla. Kolmanneksi sijoittunut Lahden Ahkeran Wilho Hautala hävisi Kotirannalle kahdeksan sekuntia.

– Yritin juosta kirimiehiltä vähän jalkoja alta. Konstaan se ei ihan tehonnut, mutta tyytyväinen pitää olla, kun tuli kaksoisvoitto, Joensuun Katajalle, Kotiranta sanoi.

Neljänneksi ja viidenneksi sijoittuivat Loviisan Torin hiihtäjäveljekset Remi Lindholm ja Kevin Lindholm.

Joukkuekilpailun kärkisijat menivät samoille seuroille, kuin henkilökohtaisenkin kilpailun. Kataja voitti mestaruuden, Tor oli toinen ja Ahkera kolmas.

Lähde: Urheiluliitto


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.