Ruotsi voitti sekä miesten että naisten maaottelun Tampereen Ratinassa. Miesten Ruotsi-ottelu päättyi Ruotsin eduksi 206–201, naisten ottelu 221–186.

Toni Kuuselalle viimeisellä kierroksella tullut voittotulos 80,45 maistui. Hän ylitti 80 metrin rajan edellisen kerran kesäkuun lopulla.

– Kalevan kisoista jäi niin paljon hampaankoloon. Joku raivo sieltä löytyi, että (tuollainen tulos) tuli, Kuusela sanoi tyytyväisenä.

Kuusela on menossa kyynärpään puhdistusoperaatioon, jolla hoidetaan kesän kisakautta kiusannut vaiva. Ruotsi-otteluun Kuusela valmistautui ”tekemällä yhden voimatreenit ja lenkkareillö muutaman heittotreenin”

– Heitto kulki hyvin jo lämmitteyssä taisin vaan innostua liikaa, kun alku oli niin vaikea, Kuusela totesi.

Kuusela avasi kauden jo talvella Etelä-Afrikan leirillä yli 80 metrin heitolla ja sellaiseen se myös Ruotsi-ottelussa päättyi.

– Alkukesä ei ollut ihan helppoa, mutta tästä lopusta tuli nyt hyvä, Kuusela viittasi siihen, että pidempi lepo sai heiton taas kulkemaan.

Antti Ruuskanen heitti 78,84 ja Lassi Etelätalo 78,66.

Etelätalon kausi jatkuu vielä Berliinissä sunnuntaina.

– Tässä kisassa näkyi se, että Kim Amb jäi pois. Kesti vähän aikaa ennen kuin me suomalainen sytyimme kisaamaan keskenään, Etelätalo sanoi.

Lähde: Urheiluliitto