Pyrinnöllä alkaa olla koossa kova tiimi – ”Ei tule heti mieleen yhtä tasokasta treeniryhmää Suomesta”

© Kuva: Getty Images
Mestarien liigan lohkovaihe käyntiin! Lyö veto ja hyödynnä talletusbonus!

Seitsenottelija Miia Sillman jatkaa uraansa Tampereella Matti Liimataisen valmennuksessa. Sillman on harjoitellut vuodesta 2018 Turussa Mika Vakkurin valmennuksessa. Nyt kätilön opinnot eivät enää vaadi Turussa asumista, joten Sillman päätti palata kotikaupunkiinsa.

Sillman kertoo pohtineensa ratkaisua läpi kuluneen kauden, jota värittivät koronapandemian tuomat rajoitukset ja arvokisojen peruuntumiset.

– Asioita pohdiskellessani palaset loksahtivat kohdalleen ja samalla vuosia kalvanut koti-ikävä kävi sietämättömäksi. Viimeisen silauksen päätökselle antoi se, että opintoni ovat tulleet päätökseen siltä osin, että ne eivät ole enää paikkakuntasidonnaisia, Sillman sanoo Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.

Sillmanin mukaan päätös valmentajan vaihdosta syntyi yhdessä Vakkurin kanssa, eikä kaksikon yhteydenpito katkea, vaikka Liimatainen ottaa päävastuun valmennuksesta. Sillmanin kihlattu asuu Turussa ja Sillmanin siellä ollessa Vakkuri katsoo hänen harjoituksiaan.

– Olen lupautunut mukaan Miian valmennustiimiin, jotta siirtymä Liimataisen valmennusvastuulle olisi mahdollisimman onnistunut. Miialta liittyminen kovien sparrikavereiden seuraksi ammattivalmentajavelho-Liimataisen valvovan silmän alle on rohkea ja arvostettava päätös, Vakkuri sanoo.

Tampereen Pyrintöä edustava Sillman, 25, otteli Vakkurin johdolla toissa kesänä ennätyksensä 6209 pistettä ja voitti seitsenottelun Napolin universiadeissa. Toissa ja sitä edellisenä kesänä Sillman otteli Kalevan kisoista hopeamitalin.

Tampereella Sillman saa harjoituskavereikseen kotimaiset seitsenotteluhuiput Maria Huntingtonin ja Saga Vannisen sekä Vilma Itälinnan, kolmiloikkaaja Ella Nisulan ja aiturihuippu Lotta Haralan.

– Ei tule heti mieleen yhtä tasokasta treeniryhmää Suomesta. Olen viimeisen vuoden aikana harjoitellut paljolti yksin, joten kovaan treeniryhmään pääsy on iso piriste. Nimenomaan ryhmäharjoittelua olen kaivannut, Sillman sanoo.

Lähde: Yleisurheilu.fi


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

Mestarien liigan lohkovaihe käyntiin! Lyö veto ja hyödynnä talletusbonus!