Kesäolympialaisiin on vuosikymmenten varrella otettu runsaasti uusia lajeja ja joitain on myös pudotettu ohjelmasta. Paluun olympiaympyröihin on kerran pudonneista lajeista kuitenkin tehnyt harva, mutta nyt tällainen ihme on lähellä tapahtua – ja peräti sadan vuoden tauon jälkeen.

Kyse on maastojuoksusta, jonka osalta kansainvälinen yleisurheilujärjestö World Athletics on esittänyt paluuta olympialaisiin, tosin uudessa muodossa. Kyseessä olisi sekaviesti, jossa kussakin joukkueessa kaksi miestä ja kaksi naista juoksisivat 2,5 kilometrin radan kahteen kertaan kukin.

SVT Sportin sisäpiirilähteistä saaman tiedon mukaan on käytännössä varmaa, että maastojuoksua nähdään jälleen Pariisin olympialaisissa vuonna 2024.

Tukea väitteelle antaa virallisestikin World Athleticsin kilpailupäällikkö Jakob Larsen.

– Moni asia puhuu tämän puolesta, eikä juuri mikään sitä vastaan, Larsen muotoilee.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK tekee päätöksen asiassa joulukuussa.