Welhot nappasi kymmenennellä yrityksellä avauspisteensä kauden F-liigassa, kun nousija Jymy taipui Kuopiossa maalein 6-4. Sarjan kärkiottelussa Classic löi vieraskentällä LASB:n 6-4 ja Nokian KrP samoin vieraissa EräViikingit 6-2.

Kuopion illan avausmaalin napautti maalivahdin torjunnan paluupallosta Jymyn Tommi Hakala, mutta erän lopulla Welhot tasoitti pallon pompittua Jymyn pelaajista omiin. Jesper Kauhanen sijoitti pienestä kulmasta isännät johtoon Aleksi Ahokkaan syöttäessä, ja tauon jälkeen sama kaksikko osui Welhoille kolmannen maalin. Joona Kukko kavensi vielä Jymylle, mutta Aleksi Ahokkaan 4–2-osuman jälkeen eivät vieraat enää saaneet eroa kurottua kahta maalia kapeammaksi. Ottelun harvinaisuus olivat Jymyn kaksi viiden minuutin jäähyä, joista kummastakin Welhot rankaisi yhdellä osumalla. Aleksi Ahokas oli saldollaan 1+3 illan tehomies, Jesper Kauhanen kokosi 2+1.

Welhot nousi kolmella pisteellään saman tien ohi Tiikerien pois jumbopaikalta.

Syksyn yllättäjä LASB näytti voimansa kotonaan Classicia vastaan, kun Vili Näveri tasoitti vielä kolmannen erän alussa tilanteeksi 3-3. Kolme minuuttia myöhemmin Aaro Helin kuitenkin iski mestarit uudelleen johtoon, ja yhdeksän minuuttia ennen loppua Oskari Heikkilä livautti voittomaaliksi jääneen 3–5-osuman ohi Santtu Pohjosen. Konsta Tykkyläinen nosti Classicin kuudennen tyhjiin, ja kolme sekuntia ennen loppua osui vielä Janis Ragovskis lahtelaisille yhden lohdutusmaalin.

Classic on voittanut kaikki kauden 10 otteluaan keräten täydet 30 pistettä.

EräViikingit jäi Nokian KrP:tä vastaan tappiolle jo kolmannella minuutilla Emil Eklundin juostua keskeltä läpi maalintekoon, ja Joona Rantala kiskaisi ylivoimalla 0-2 isäntien Juho Niinikosken lauottua välillä rangaistuslaukauksen ohi maalin. Joonatan Lindholm kavensi toisen erän alkuun, mutta sitten kasvattivat Jere Mattila ja isäntien harhasyötöstä karannut Nico Jonaeson taas jo eroa. Jonaeson oli illan päällikkö lauottuaan KrP:n maaleista kaksi ja syötettyään toiset kaksi.

Illan voitto nosti Nokian KrP:n ohi LASBin sarjakakkoseksi. EräViikingeille tappio oli jo viides perättäinen, ja sarjan perinteinen pudotuspelijoukkue on tällä hetkellä jäänyt viivasta neljä pistettä.

Perjantaina F-liigassa pelataan ottelu LASB–TPS.

Lähde: Salibandyliiton tiedote