Maastohiihdon Tour de Ski huipentui tänään kiertueen viimeiseen etappiin, Alpe Cermisin loppunousuun. Krista Pärmäkoski lähti viimeiselle etapille kolmannelta sijalta, mutta joutui kovassa nousussa taipumaan pari sijaa.

Kokonaiskilpailun viides sija oli Pärmäkoskelle hieno saavutus, sillä suomalaisurheilija lähti kiertueelle epävarmoin tunnelmin alkukauden haasteiden vuoksi.

– Sain viidennen sijan kairattua, se on superhyvä onnistuminen lähtökohtiin nähden. Toki puuttuu huippuja, mutta tämä oli minulle hyvä turnee. Oikeilla valinnoilla tästä palautuu ja kunto lähtee nousemaan. Kova kisaputki takana ja uskon, että tästä on kiva lähteä seuraaviin maailmancupeihin, kommentoi Pärmäkoski.

Johanna Matintalo oli kiertueen kokonaistuloksissa 17:s. Matintalo hiihti Alpe Cermisin loppunousun ensimmäistä kertaa.

– Lähdin nöyränä liikenteeseen, kun ei ole omakohtaista kokemusta loppunoususta. Lähdin rauhassa ja katselin omaa oloa alkupuolella. Sain tehtyä tasaisen vedon ja loppupuolella sai jopa kiristettyä, kertasi Matintalo.

Kiertue oli onnistunut myös Matintalolle.

– Sain hyviä tuloksia ja onnistumisia. Pystyi ihan hyvistä sijoista taistelemaan. Toivottavasti tästä on tulevina vuosina hyvä lähteä parantamaan, kun on nyt askelmerkit otettu, jatkoi Matintalo.

Naisten kiertueen voiton nimiinsä vei Yhdysvaltojen Jessie Diggins. Toiseksi sijoittui Venäjän Yulia Stupak ja kolmanneksi ruotsalainen Ebba Andersson.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote