Mikko Korhonen teki uransa kymmenennen European Tour -kauden ensimmäisellä kierroksella torstaina Abu Dhabi Golf Coursella tuloksen 69 (-3).

Tulos syntyi Korhoselle tyypillisellä tavalla eli pitäen turhat virheet minimissä ja viimeistellen muutaman birdien paikan tullen.

”Hyvä kierros tänään. Löin stedisti koko päivän, muutama draivi vähän oikeelle mutta muuten vakaata tekemistä. Puttaaminen oli vähän hakusessa vielä, näin alkukaudesta, mutta lopussa sain pari hyvää puttia perille”, Korhonen kommentoi.

Oman kierroksensa jälkeen Korhonen jakaa palkintoarvoltaan kahdeksan miljoonan dollarin eli noin 6,6 miljoonan euron Abu Dhabi Championship -kilpailussa kymmenettä sijaa seitsemän muun pelaajan kanssa. Kisaa johtaa Rory McIlroy tuloksella 64 (-8).

Kisan alku siirtyi sumun takia kolmisen tuntia. Sää oli suhteellisen epävakainen, eikä sen odoteta laantuvan ainakaan perjantaina.

”Tuuli ei yltynyt niin kovaksi kuin ennustettiin, mutta jonkun verran oli bofooria. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa huomenna.”

Lähde: Mikko Korhosen tiedote