Tero Pitkämäki luennoi ja ohjasi 9-16-vuotiaita nuoria kahdessa valmennustapahtumassa Joensuussa.

Pitkämäen opit ja neuvot otettiin hyvin vastaan.

– Oli tosi kiva, että Tero tuli tännepäinkin Suomen kertomaan millaista keihäänheitto on kovalla tasolla, Ira Hirvonen totesi.

Outokunnan Partiota edustava Hirvonen, 14, koki saaneensa tilaisuudesta sekä yleisen tason neuvoja, että tekniikkavinkkejä.

– Teron luennolta jäi mieleen se, mitä keihäänheitossa menestyminen vaatii. Se ei ole pelkkää treenaamista vaan siihen vaikuttaa myös kaikki muu elämä, Hirvonen totesi.

– Heittotreenissä oli kiva saada kehuja noin kovatasoiselta heittäjältä. Minulle Tero sanoi, että heitto pitäisi saada suunnattua paremmin eteenpäin. Nyt keho lähtee vähän kiertämään heittovaiheessa.

Kiinnostuneena Pitkämäen luentoja seurasi myös Tuupovaaran Urheilijoiden 14-vuotias keihäänheittäjä Topi Parviainen.

– Oli mukava, että Tero tuli käymään. Hän kertoi luennolla paljon asioita ja paljon omasta nuoruudesta. Niistä olin lukenut myös Teron kirjasta, Parviainen sanoi.

– Tekniikka, törmäys ja käden liikerata ovat niitä tärkeitä asioita, joita Tero painotti heittoharjoituksessa.

Lähde: SUL:n tiedote