Sara Kuiviston hallikauden viides kilpailu toi viidennen oman ennätyksen ja toisen Suomen ennätyksen. Kuusisto voitti Pajulahti-hallin 333,33 metrin radalla Nastolassa 600 metriä ajalla 1.28,65. Sitä kovempaa ei kukaan suomalainen naisjuoksija ole matkaa taittanut hallissa eikä ulkonakaan.

Kuiviston oma 600 metrin ennätys oli viime kesänä juostu 1.29,62. Kunto on kesästä harpannut roiman askelen eteenpäin.

– Kesällä yritin 600 metriä kaksi kertaa, mutta niissä juoksuissa oli molemmissa kova vastatuuli. Sellainen on paha, kun yksin juoksee. Hallissa oli se etu, ettei ollut tuulta, Kuivisto totesi.

Kuivisto juoksi SE:n soolojuoksuna ilman jäniksiä. Hän ohitti 300 metriä erittäin rohkeaa vauhtia ajassa 43,00 ja käytti toiseen puolikkaaseen 45,65.

– Tiesin varmasti, että pystyn juoksemaan minuutin ja 29 sekunnin pintaan. Tämä oli todella hyvä juoksu, Kuivisto hehkutti.

Aiempi 600 metrin halliennätys oli Kristiina Halosen 1.32,33 vuodelta 2019. Ulkoratojen SE on Mari Järvenpään vuonna 2006 juoksema 1.29,41.

EM-kilpailuissa välierä on minimitavoite

Pajulahti-hallin juoksu heti lauantaina Helsingissä juostun 800 metrin SE:n 2.03,29 perään oli osa Kuiviston valmistautumista maaliskuisten Torunin EM-kilpailujen 800 metrille. Tupla kertoi juoksijalle ja hänen valmentajalleen Ari Suhoselle, että aikataulussa ollaan.

– Se on ehdottomasti minun etuni, mitä enemmän juostaan kisoja perätysten. Olen aika sitkeä. Nyt tuntui, että oli paljon parempi fiilis kuin lauantaina. Kunto tuntuu paranevan koko ajan, Kuivisto arvioi.

Torunissa Kuivisto keskittyy vain 800 metrille.

– EM-kilpailuihin on tosi kiva lähteä juoksemaan. Tunnen, että olen hyvässä kunnossa eikä minulla ole paineita, kun en niitä itselleni lataa. Siellä pääsee myös juoksemaan muiden kanssa ja sitä olen odottanut, Kuivisto viittasi kotimaan kilpailuihin, joissa hänelle ei ole ollut vastusta.

– ­EM-kilpailuiden minimitavoite on päästä välieriin. Jos jään alkueriin, olen pettynyt.

Kuivisto kilpailee seuraavaksi ensi viikonvaihteessa Suomen hallimestaruuskilpailuissa Jyväskylässä. Siellä lajiohjelmassa ovat sekä 800 että 1500 metriä.

Lähde: SUL:n tiedote