Ella Junnila on kuluvan hallikauden kilpailuissa ollut varmassa kunnossa. Jyväskylässä hän voitti mestaruuden ylitettyään 190, joka on talven kolmesta hallikilpailusta heikoin tulos.

Kilpailunsa Junnila päätti yrityksiin olympiakisojen ja EM-kilpailujen tulosrajasta 196.

– Halliin on hiljattain vaihdettu uusi pinnoite, joka minun makuuni on hidas. Veryttelyssä tuntui kuin suossa juoksisi, Junnila totesi.

– Pääsin kuitenkin loppukesän aikana hyvin kiinni hyppäämiseen tuolla pinnoitteella ja olen tyytyväinen, että 190 senttiä menee noinkin. Toki toivoin, että olisin pystynyt hyppäämään enemmän.

Junnilan valmentaja Jouko Kilpi näki, että 190:n ylitys oli hyppy, jolla 196 olisi voinut ylittyä.

– Myös kolmas yritys 196:sta oli lähellä, mutta juoksun loppuun tuli vähän jäykkyyttä, Kilpi totesi.

Junnila vitsaili, että vasemmassa pakarassa on kaksi senttiä liikaa, kun SE-yritykset päättyivät pudotuksiin juuri tuolla pakaralla.

– Noihin viimeisiin yrityksiin tuli vähän liikaa yritystä ja menivät lähelle tai läpi ja tuli kierrettä, Junnila analysoi.

Euroopan hallitilastossa Junnila on neljäs, joten EM-paikka lienee selvä.

– Nyt sitten vaan odotellaan kutsua, Junnila totesi.

Vuonna 2014 mestariksi hypännyt JKU:n Sini Lällä oli toinen tuloksella 184 ja mestaruutta puolustanut Vilppulan Veikkojen 33-vuotias Laura Rautanen kolmas tuloksella 182. Ensimmäisen hallimestaruutensa Rautanen voitti jo kymmenen vuotta sitten.

Lähde: SUL:N tiedote