Korkeushyppääjä Ella Junnila ylitti Suomen halliennätyksen toistamiseen tällä kaudella. Junnila voitti Tampereen Pirkkahallissa käydyn kilpailun ylitettyään 194. Hänen aiemmin tällä kaudella hyppäämänsä SE parani kahdella sentillä.

– Kilpailu oli nyt oikea via dolorosa. Juoksu ei rullannut yhtään. Se tietysti vaikeutti hyppäämistä, joka minulla perustuu hyvään vauhtiin, Junnila sanoi.

– Vaikka hypyt eivät olleet teknisesti hyviä, sieltä löytyi sen verran tahtoa taustalta, että 194 meni. Tämän päivän hypyistä olen tyytyväinen vain yhteen.

Junnila ylitti SE:n 194 ensimmäisellään. Kilpailun hän päätti yrityksiin Euroopan hallimestaruuskilpailuiden ja Tokion olympiakisojen tulosrajasta 196. Tulosraja on sentin enemmän, kuin Junnilan nimissä oleva ulkoratojen Suomen ennätys.

– 196:n yrityksissä ensimmäisessä meni niin sanotusti pussin pohjalle. ­Toisessa yrityksessä oikaisin juoksussa, kun yritin välttää ensimmäisen hypyn virhettä. Kolmannessa yrityksessä sähläsin liikkeet ilmassa ponnistuksen jälleen, Junnila kertoi.

– Tämän päivän hypyistä olen tyytyväinen vain 190:n ylitykseen. Se oli sellainen rauhallinen ja hallittu, niin kuin hypyn pitääkin olla. Tuo 194:n ylitys oli sekin hyppynä ok.

Tampereen Pyrintöä edustavan Junnilan kilpailukausi jatkuu ensi viikolla SM-kilpailuissa Jyväskylässä. Siellä mestaruuden ohella tavoitteena on 196:n ylitys.

– Uskon, että se on ihan ylitettävissä. Tässä kilpailussa se olisi vaan vaatinut teknisesti parempia hyppyjä, Junnila sanoi.

Lähde: SUL:n tiedote