Nooralotta Neziri ei löytänyt Torunissa EM-kilpailuiden esikisoissa 60 metrin aitajuoksun finaalin toiseen starttiin samaa latausta, kuin ensimmäiseen, joka ammuttiin takaisin ja Neziri sai siitä keltaisen kortin. Toisessa startissa Neziri ei onnistunut ja oli maalissa kuudes ajalla 8,19.

Juoksun voitti Yhdysvaltain Christina Clemons maailman tämän kauden kärkiajalla 7,81.

– En jotenkin ollut fokusoitunut toiseen starttiin. Olin päättänyt ennen ensimmäistä starttia, että nyt otan sellaisen startin, etten ole ikinä ennen ottanut, Neziri sanoi.

– Olen tyytyväinen, että pystyin sen tekemään mitä yritin ensimmäisessä startissa. Sitä en tiedä, miksi sain keltaisen kortin. Olisin sitten mieluummin ottanut suoraan punaisen kortin.

Nezirin kilpailukausi jatkuu maaliskuun alussa samaisella Torunin radalla EM-kilpailuissa. Tulevan viikonvaihteen SM-kilpailuissa Jyväskylässä Neziri ei kilpaile.

– Nyt on pari viikkoa aikaa vähän levähtää ja treenata. Se on tarpeen, olen ollut kolme viikkoa melkein yhtä mittaa reissussa, Neziri sanoi.

Neziri voitti Torunissa alkueränsä ajalla 8,08. Reetta Hurskeen taival päättyi alkueriin ajalla 8,26. Hurske karsiutui finaalista 0,01 sekunnin erolla.

Lähde: SUL:n tiedote