Porvoon Akilleksen Sara Kuiviston odotukset ovat täyttyneet kauden kaikissa kilpailuissa: kuusi starttia ja kuusi omaa ennätystä, kolmessa viimeisimmässä kilpailussa SE. Jyväskylässä Kuivisto kuorrutti 1500 metrin hallimestaruutensa SE:llä 4.11,42. Sandra Erikssonin entisestä SE:stä lähti 0,47 sekuntia.

– Juoksu meni kuten ajattelin. Suomen ennätystä tavoittelin, muttei siitä tarvinnut ottaa mitään stressiä, Kuivisto sanoi.

Juoksun alku mentiin toiseksi sijoittuneen Pedersören Falkenin Nathalie Blomqvistin ja valojäniksen tahdittamana 4 minuutin ja 17 sekunnin loppuaikaa tähtäävää vauhtia. Kuivisto karkasi vajaan 800 metrin jälkeen omille teilleen.

– Uskon, että pystyisin hyvällä juoksulla sinne oman ulkorataennätykseni 4.08:n aikaan myös hallissa, Kuivisto arvioi.

Onnistunut kenraaliharjoitus EM-kilpailuihin

Kuivistolle SM-kilpailut ovat osa valmistautumista maaliskuun alun EM-kilpailuihin. Hän juoksee sunnuntaina Jyväskylässä vielä 800 metriä, millä matkalla hän on suvereeni suosikki juostuaan tänä talvena SE:n 2.03,29.

– Tämä on hyvä kenraali Torunin EM-kilpailuihin, missä pitää pystyä juoksemaan kolme hyvää juoksua, Kuivisto sanoo.

EM-kilpailuja Kuivisto odottaa kaksijakoisin tunnelmin, sillä kotimaassa hän on juossut käytännössä omalla vedolla, mutta EM-tasolla on toinen tilanne.

– Siellä on paljon kovia naisia. Se on pieni jännitysmomentti, koska en ole päässyt tällä kaudella oikein muiden kanssa juoksemaan.

Kuiviston 800 metrin väliaika oli maltillinen 2.17,6, mutta 800 viimeistä metriä hän lensi kansainvälistä vauhtia 2.11,0.

Lähde: SUL:n tiedote