Robert Heleniuksen manageri Markus Sundman on vahvistanut MTV Urheilulle, että suomalaisottelijan ottelu siirtyy.

Sundmanin mukaan nykyinen ajankohta olisi luultavasti vielä maaliskuun puolella.

Ottelun siirtymiseen on vaikuttanut koronaviruspandemia, joka riehuu myös Pohjois-Amerikassa.

Jatkuvat muutokset ovat vaikea asia urheilijan kannalta. On tärkeää pysyä hyvässä kunnossa, muttei ylitreenata. Henkinen puoli on oma juttunsa myös.

– Totta kai hermot ovat kireällä. On ihan sama, milloin se päivämäärä on, kunhan nyt saisi sen oikean päivämäärän. Olisi todella tärkeää latauksen takia, että saisi laittaa sen ylös, myönsi Sundman MTV Urheilulle.

Linkki MTV Urheilun juttuun.