Suomen yhdistetyn joukkue, Perttu Reponen, Eero Hirvonen, Otto Niittykoski ja Ilkka Herola sijoittuivat viidenneksi joukkuekilpailussa.

Mäkiosuus sujui joukkueelta erinomaisesti, jokaisen yltäessä parhaimpiin hyppyihin Oberstdorfissa. Hiihto-osuudelle lähdettäessä aikaeroa johtavaan Itävaltaan oli 1:30, ja minuutin verran neljänteen sijaan.

”Olemme tosi iloisia, miten mäkiosuus sujui. Miehet tekivät parhaita suorituksia täällä Oberstdorfissa. Ennen kisahyppyjä kehotin joukkuetta nauttimaan ja pitämään hauskaa. Se toimi”, kertoi mäkivalmentaja Falko Krismayr tyytyväisenä.

Hiihto-osuudella joukkue lähti jahtaamaan neljättä sijaa. Lopulta sijoitus pysyi viidentenä, ja nelossijaan jäi aikaeroa noin 25 sekuntia.

Päävalmentaja Petter Kukkonen oli erityisen tyytyväinen päivän avaukseen mäellä. Hiihtoladulla nähtiin perustulos. Eero Hirvonen nousi joukkueeseen rannevamman jälkeen, vaikka ihan kovinta hiihtovauhtia ei pystynytkään puristamaan itsestään irti.

”Ladulla joukkueelta nähtiin perustulos, mitä meiltä voi odottaa. Kaikki teki sen, mitä tuossa tilanteessa voi. Nelossijaa koitettiin tavoitella, eikä se lopulta kovin kauaksi jäänyt”, sanoi Kukkonen.

Seuraavan kerran yhdistetyn urheilijat kilpailevat torstaina, kun vuorossa on suurmäen henkilökohtainen kilpailu.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote