Raskaansarjan jätti Robert Helenius on harjoitellut lujaa tulevaa uusintaotteluaan Adam Kownackia vastaan.

Heleniuksen piti otella alun perin helmikuussa, mutta paluu kehään on viivästynyt useaan otteeseen koronapandemian vuoksi. Uutta ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

Helenius tyrmäsi puolalaisen kaksikon ensimmäisessä kohtaamisessa vuosi sitten maaliskuussa.

Suomalainen on pitänyt jo peräti kolme otteluun valmistavaa harjoitusleiriä ja viimeisin ottelu peruttiin juuri ennen sen lukkoon lyömistä.

– Kallista puuhaahan tämä on. Jokainen leiri maksaa kymmeniätuhansia euroja, Heleniuksen manageri Markus Sundman selittää Ilta-Sanomien haastattelussa.

Peruutuksilla on ollut vaikutus Heleniukseen.

– On tullut tietenkin stressiä. Robbe on oma promootionsa. Kaikki kustannukset ovat hänen harteillaan, Sundman kertoo IS:lle.