Youtube-nyrkkeilijä Jake Paul nöyryytti UFC:stä tuttua Ben Askrenia huhtikuussa nyrkkeilykehässä.

Heikkona nyrkkeilijänä tunnettu painija tippui ensimmäisessä erässä Paulin hurjasta lyönnistä, ja ottelu oli taputeltu parissa minuutissa.

Torrentfreak-sivuston mukaan yli kaksi miljoonaa ihmistä katsoi ottelua laittomina striimeinä. Heitä pyydetäänkin nyt jälkikäteen maksamaan 50 dollaria summa ottelusta. Hinta on sama, jolla kamppailun olisi nähnyt laillisten palveluiden kautta.

Jos summaa ei makseta kesäkuuhun mennessä, summan kerrotaan kasvavan 150 000 dollariin. Viranomaisten kerrotaan saavan selville piraattikatsojien henkilöllisyyden, vaikka nämä olisivatkin käyttäneet vpn-palveluita jälkiensä peittämiseen.

– Vpn-palvelujen pitää antaa meille kaikkien niiden ip-osoitteet, jotka varastivat kyseisen ottelun, piratismintorjunnasta vastaava Matt St. Claire sanoo Reutersille.