Tuomas Seppänen voitti miesten tasaisen moukarikilpailun 73,28 kantaneella heitolla. Vaikka neljä parasta rikkoi 72 metriä, kilpailun tulokset tarkoittivat, ettei suomalaista miesmoukarinheittäjää Tokion olympiakisoissa nähtäne.

Aleksi Jaakkola oli toinen heitettyään 72,86. Kilpailukauden toukokuussa Kankaanpäässä 76,85 kantaneella heitolla aloittanut Aaron Kangas oli kolmas tuloksella 72,70.

– Espoon kilpailu kertoi, että kroppa ei palaudu. Jonkinlainen ylirasitustila tässä on ollut. Kankaanpään kisan jälkeen tapahtui jotakin, mutten tiedä mitä, Kangas analysoi kevätkesän vaisua virettä.

Espoon kilpailulla Kangas viittasi alkukesän GP-kilpailuun, jonka hän heitti vain kaksi päivää Turun Paavo Nurmen kisojen jälkeen ja jäi lukemiin 70,47. Kankaan mukaan terävyys on kateissa eikä kyse ole tekniikkaongelmista.

– Ei tässä tekniikasta ole kyse. Kyllä joku 74 metriä pitäisi mennä millaisella heitolla vaan, mutta heitto ei nyt kulje treeneissäkään. Levon kautta tässä on yritetty hakea virettä, Kangas sanoi.

Kangas rikkoi viime kesänä olympiakisojen tulosrajan 77,50 ennätyksellään 79,05. Viime vuoden huhti-joulukuun välillä tehtyjä tuloksia ei kuitenkaan koronapandemian luoman tilanteen takia hyväksytty olympianäytöiksi.

Lähde: Urheiluliitto