Maanantaina ja tiistaina Vaasassa käytävä olympiaranking-kilpailu on yleisurheilijoille viimeinen mahdollisuus parantaa asemiaan Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingissa, jota käytetään Tokion olympiakisapaikkojen jaossa.

– Vaasan kilpailu on samalla urheilijoille ensimmäinen mahdollisuus kartuttaa rankingpisteitä, joilla jaetaan paikkoja vuoden 2022 Eugenen MM-kisoissa, muistuttaa Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

Olympiayleisurheilussa ja lajin MM-kilpailuissa on määritelty, montako urheilijaa kuhunkin lajiin halutaan. Kisapaikan urheilija varmistaa rikkomalla tulosrajan tai sijoittumalla rankingissa siihen joukkoon, josta täytetään ne paikat, joita tulosrajan rikkoneiden ja tavoitellun urheilijamäärän väliin jää.

– Takaraja tulosten teolle Tokion olympialaisiin on 29. kesäkuuta. Eugenen MM-kisojen rankingissa se taas alkaa 27. kesäkuuta ja päättyy vuoden päästä 26. kesäkuuta, Salonen sanoo.

Korte ja Lakka kartuttavat MM-kisapisteitä

Rankingjärjestelmässä urheilija saa pistetä tuloksesta ja sijoituksesta. Jälkimmäiset pisteet riippuvat kategoriasta, johon kilpailu kuuluu. Vaasassa jaetaan B-kategorian pisteet, jotka normaalisti tulisivat mestaruuskilpailuista, eli Kalevan kisoista.

– Rankingarvo siirtyi Vaasan rankingkilpailulle, koska Kalevan kisat ovat elokuussa Tampereella, eikä niistä pisteistä olisi ollut hyötyä olympiapaikkojen tavoittelussa, Salonen sanoo.

Suomen olympiajoukkueeseen on valittu jo kymmenen yleisurheilijaa. Heistä aiturit Annimari Korte ja Elmo Lakka ovat ilmoittautuneet Vaasan kilpailuun, joka on heille ennen muuta tilaisuus kartuttaa pistekertymää 2022 MM-kisoja varten.

Kaarlen kentällä nähtäneen myös onnistuneesti selkävaivaa kuntouttaneen pika-aituri Nooralotta Nezirin kauden avaus. Neziri ja Vaasassa kilpaileva keihäänheittäjä Lassi Etelätalo ovat rankingin kautta käytännössä jo valintakelpoisia.

– Minulla on nyt takana vasta toinen kunnollinen aitatreeni, mutta ajattelen, että mikä kehittäisi paremmin kuin kilpailu. Teen kuitenkin vielä sunnuntaina aitatreenin ja lopullinen ratkaisu kilpailemisesta syntyy sen jälkeen, Neziri sanoi.

Useilla urheilijoilla yhä mahdollisuus olympiapaikkaan

Vaasassa kilpailee myös runsaasti urheilijoilla, joilla on ote tai ainakin pienet mahdollisuudet nousta rankingin kautta olympiajoukkueeseen.

– Tulevassa viikonvaihteessa useissa maissa on mestaruuskilpailuja, joten eri lajien viimeisten paikkojen osalta rankingtilanne saattaa elää vielä paljonkin. Se vaikeuttaa ennakoimista, kuinka hyvät mahdollisuudet kenelläkin on, Salonen sanoo.

Vaasassa urheilevista ainakin kestävyysjuoksija Sara Kuivistolla, aitajuoksija Viivi Lehikoisella ja Oskari Möröllä, seiväshyppääjistä Wilma Murrolla, Elina Lampelalla, Urho Kujanpäällä, Mikko Paavolalla ja Tommi Holttisella sekä moukarinheittäjistä Krista Tervolla, Silja Kososelle ja Aaron Kankaalla on mahdollisuudet nousta olympiakisoihin.

Pienet mahdollisuudet on yhä myös muiden muassa kolmiloikkaaja Simo Lipsasella, pituushyppääjä Taika Koilahdella ja kiekonheittäjä Salla Sipposella.

– Noista urheilijoista Kuivisto on rankingissa nyt kisoihin pääsevien joukossa 800 ja 1500 metrillä. Täpärästi rankingin kautta ”sisällä” ovat myös Krista Tervo, Wilma Murto ja Elina Lampela, mutta varma paikka ei heistä ole vielä kenelläkään, Salonen arvioi.

Yleisö pääsee paikalle kannustamaan

Kuivisto, Murto ja Lampela samoin kuin miesten seiväshypyn kärkinimet kilpailevat juhannuksena Kuortaneella, joten heillä on vielä kaksi hyvää pistekisaa tarjolla rankingsaaliin kartuttamiseen.

Vaasassa kilpailee myös Kristian Bäckin, Joonas Rinteen tapaisia kotimaisia kärkinimiä sekä naisten keihäänheiton kotimaan parhaimmisto. Miesten keihäänheitossa Etelätaloa haastavat ainakin hiljattain ennätyksiään kohentaneet Jarmo Marttila ja Topias Laine.

– Yleisön suhteen ei ole rajoituksia, joten urheilijoille luvassa on kannustusta. Ilmoittautumisia kilpailuun tippuu koko ajan. Jälki-ilmoittautuminen päättyy 27. kesäkuuta kello 11, kertoo kilpailunjohtaja Inger Nabb.

Lähde: Urheiluliitto