Suomen joukkue on ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Cluj-Napocassa, Romaniassa, maajoukkueiden EM-kilpailuiden ykkösliigassa yhdeksäs.

Superliigaan nousee kaksi parasta joukkuetta. Lauantain jälkeen johdossa on Hollanti pistein 175 ja toisena Tšekki pistein 160½. Suomen sijoitus on yhdeksäs pistein 136. Eroa Ruotsiin on vain 3½ pistettä ja viidentenä olevaan Norjaankin vain 6 pistettä.

Romania ja Viro ovat jääneet muista joukkueista niin paljon, että ne ovat jo ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen käytännössä pudonneet Kakkosliigaan.

Elina Lampela oli seiväshypyssä kolmas

Avauspäivän lajeissa Elina Lampela oli naisten seiväshypyssä kolmas ylitettyään 445. Hän pääsi yrittämään 450:sta vain kerran, kun kilpailussa sallittiin yhteensä vain neljä pudotusta.

– Hyppy kulki hyvin ja oli hyvä fiilis, mutta tuo neljän pudotuksen sääntö vähän sotki, Lampela sanoi.

– Ensimmäinen yritys 450:sta meni läpi. Toiseen olisin vaihtanut seipään, mutta se ei ollut mahdollista. Hyviä päänahkoja tuli, kun voitin esimerkiksi Angelica Bengtssonin.

Seiväshypyn voitti Sveitsin Angelica Moser, joka meni 465.

Lähde: Urheiluliitto