Toni Kuuselan ja valmentaja Petteri Piirosen riemulla ei ollut rajoja, kun polvivaivan kanssa tuskaillut Kuusela piiskasi toisella kierroksella keihäänsä lukemiin 85,03 Orimattilan Tähtikisoissa. Hän ylitti olympiarajan.

– Nyt kääntyivät sentit oikein päin, tyytyväinen Kuusela huokaili samalla, kun päätti kilpailun ennätysheittoonsa.

Kuortaneen Kuntoa edustavan Kuuselan mukaan heitto osui nyt jengoilleen.

– Otin niin sanotusti liikkuvat taakse ja sain kaiken suunnattua suoraan eteenpäin, Kuusela sanoi.

Kuuselan tulosta katsellessa on muistettava, että mies on kamppaillut polvivaivan kanssa alkukesän kilpailuissaan, mutta Orimattilassa se ei ennätysheittoa häirinnyt.

– Yleensä jos on jotakin ongelmia, väistän siinä vedossa, mutta nyt se meni suoraan eteenpäin.

Kilpailun voitti puolalainen tuore Paavo Nurmen kisojen voittaja Marcin Krukowski tuloksella 86,52. Joensuun Katajan Lassi Etelätalo oli neljäs tuloksella 82,84, mikä on hänen pisin heittonsa kesän 2019 jälkeen, Helsingin Kisa-Veikkojen Topias Laine kiskaisi ennätyksensä 81,08 ja oli kovatasoisen kilpailun viides.

Lähde: SUL:n tiedote