Kamppailu reiden takaosan lihasvammaa vastaan on kiusannut Annimari Kortteen valmistautumista Tokion olympiakisoihin.

Ongelmistaan huolimatta Korte on juossut tällä kaudella 12,91 ja useita muitakin kertoja alle 13 sekunnin. Sagan leirillä hän sai tehtyä hyviä harjoituksia.

– Jalka on kipeä ja kipeytyy aina treenistä. Sagassa sain tehtyä kaksi hyvää treeniä ja siellä jalka oli parempi, kuin se on ollut muutamaan viikkoon, Korte kertoo.

Naisten 100 metrin aitajuoksun taso on ollut kesän mittaan erinomainen. Tokiossa on mukana seitsemän kauden aikana 12,60 alittanut juoksijaa. Kesän tilastokärki on 12,32 juossut Puerto Ricoa edustava Jasmine Camacho-Quinn.

– Luulen, että alle 13 sekunnin, lähelle 12,90:tä pitää juosta, että pääsee edes välieriin. Taso on noussut ihan valtavasti, Korte arvioi.

Toissa vuonna Dohan MM-kilpailuissa Korte kiiti alkueristä välieriin ajalla 12,97. Toiveena olisi vastaava temppu nytkin.

– Olen huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ennen Dohan MM-kilpailuja. Mutta kaikki riippuu niin paljon tästä jalasta, kuinka se taipuu aitojen yli, Korte sanoo.

– Tässä tilanteessa pitää olla tyytyväinen, että pääsee maaliin. Välierä olisi jo ihan loistava suoritus.

Lähde: Urheiluliitto