Annimari Korte jäi lauantaina Tokion olympialaisten alkueriin.

Takareisivammasta kärsivä SE-nainen ei ollut tänä kesänä aivan parin aiemman vuoden tasollaan.

Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare nosti esiin ison spekulaation siitä, että Kortteen kohtaloksi saattoi koitua Tokion olympialaisten siirtäminen vuodella.

– Kortteelle kävi päinvastoin, mitä monelle suomalaiselle on käynyt, sillä olympiakisojen siirto vuodella oli erittäin huono juttu. Hänen hurjat vuotensa olivat 2020–19. Surullista, sillä 12,70 -alkuinen aika voisi riittää olympiafinaaliin, Bryggare sanoo Iltalehdelle.

Tässä Iltalehden juttu.