Reetta Hurske tavoittelee jatkopaikkaa lauantain alkueristä 100 metrin aitajuoksussa. Aivan samaan vauhtiin kuin 2019 Hurske ei ole tänä kesänä ehtinyt, mutta sai heinäkuun harjoitusjaksolla ja Sagan leirillä juoksuvireensä hyvään nousuun.

– Tein hyvän harjoitusjakson ennen Joensuun GP-kilpailuja ja heti kilpailun jälkeen tehtiin vielä muutamat kovemmat treenit. Ajateltiin, että Sagassa muutamat ensimmäiset päivät täytyy käyttää lämpöön ja aikaeroon sopeutumiseen Hurske sanoo.

– Sopeutuminen lämpöön ja aikaeroon meni hyvin. Myös lauantaina Sagassa ollut viimeinen kova treeni onnistui ja sen jälkeen siirryin hyvillä mielin Tokion kisakylään.

Olympiakisoihin valmistautumisessa Hurske käyttää hieman eri metodia kuin viime vuosien muihin arvokilpailuihin. Muutos on samalla paluuta vanhaan.

– Junnukisoissa oli aika pitkään sellaista, että kovat treenit tehtiin ennen kisoja ja sitten herkisteltiin. Nyt kokeillaan sitä samaa ja keskiviikkona jo huomasi, että irtosi paremmin kuin lauantaina, Hurske kertoo.

Mikä siis on erona viime vuosien arvokilpailujen viimeistelyyn?

– Olen treenannut tosi kovaa vielä aika pitkäänkin ennen tärkeitä kisoja. Sitten on vaan tehty muutamia teräviä juttuja ja odoteltu, että kunto nousee.

Yhteistreenistä lisää virtaa leirin treeneihin

Hurskeen mukaan juoksuvire on kehittynyt viime ajat hyvään suuntaan. Samaa mieltä on myös valmentaja Marjukka Suihko, joka on saanut harjoituksista Suomeen videoita ja viestejä.

– Hänenkin mielestään juoksu näytti nyt paremmalta kuin viime viikon lauantaina, vaikkei se lauantain treenikään huono ollut, Hurske sanoo.

Hurske kiittelee myös Annimari Kortteen kanssa tehdyn yhteistreenin merkitystä.

– Sen huomaa, että kun vetää yhdessä, saa itsestään paljon paremmin irti ja rytmistä kiinni alusta asti. Ekalle aidalle tulo on niin paljon hitaampaa, jos sen ottaa yksin, kuin jos sen tekee jonkun muun kanssa, Hurske sanoo.

Hurskeen tämän kesän paras aika on 12,96. Se on täsmälleen sama tulos, millä hän eteni Dohan MM-kilpailuissa välieriin.

– Nyt sitten keskitytään vain positiivisiin juttuihin ja luotetaan itseensä. Ne ovat ainoat asiat, mitä näiden päivien aikana pystyy vielä tekemään.

Lähde: Urheiluliitto