Topi Raitaselle jännityksen aihe Tokion olympiakisojen 3000 metrin estejuoksun alkuerissä on varhainen kilpailuaika, ei kostea ja helteinen sää. Kilpailun ajankohta muuttaa myös Raitasen normaalia kilpailuun valmistautumista.

– Nyt on enemmän kyse siitä, miten saa vireen nostettua kello yhdeksäksi. Normaalisti olen käynyt tekemässä kisaan valmistavan herättelyharjoituksen kahdeksan tuntia ennen starttia, mutta nyt meikäläistä ei nähdä juoksemassa yhden aikaan yöllä, Raitanen sanoo.

– Se on vähän erilainen aamu, mutta hyvin se onnistui Berliinissäkin.

Berliinin EM-kisoissa kolme vuotta sitten Raitanen voitti alkuerän silloisella ennätyksellään 8.28,48.

Arvokisojen alkuerissä juostaan usein kiihtyvävauhtisia juoksuja. Raitanen sanoo olevansa valmis hakemaan jatkopaikkaa, oli erän vauhdinjako mikä vaan.

– Olen valmistautunut siihen, että alle 8.20:n pitää juosta jo alkuerässä. Lähdetään siitä, että ollaan ennätysvireessä,Raitanen sanoo.

Vire nousuun tutuilla harjoituksilla

Raitaselta sydänkesä ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Sagan valmistavalle leirille hän lähti kuitenkin juostuaan Joensuussa sileän 3000 metrin ennätyksensä 7.49,00

– Keskikesällä alppimajaleiri ei oikein toiminut, mutta Joensuun kisan sain puristettua läpi. Ei se niin vahvalle tuntunut, saati niin tuoreella näyttänyt, mitä viimeisestä kilpailusta ennen olympialaisia toivon, Raitanen sanoo.

– Oli tärkeä, että sain juostua siedettävän ajan. Toiveissa oli, että vire lähtee nousuun ja nyt on tuntunutkin hyvälle.

Sittemmin Raitanen on terävöittänyt kuntoaan lyhentämällä perusharjoituksia ja tekemällä, tutut, hyväksi havaitut viimeistelytreenit.

– Sagassa tein 800 ja 400 metrin vetoja ja tiistaina vielä vauhtikestävyystreenin yhdistettynä 200 metrin vetoihin täällä Tokiossa. Tuttu kaava, jolla menty muihinkin tärkeisiin kisoihin, Raitanen kuvaa viimeistelyn ydinharjoitteita.

Kylmäliivi tuo virkeän olo starttiin

Japanin kesän helteiset olot tuntuivat Raitaisen mukaan Sagan leirillä pidemmillä lenkeillä, mutta perjantain alkueräjuoksussa se ei ole ongelma

– Alkuverryttelyn jälkeen, kun pitää vähän aikaa kylmäliiviä päällä, saa pahimman kuumuuden lievennettyä ja itselleen virkeän olon, Raitanen sanoo.

– Nyt, kun kilpailussa tehdään vain verryttely ja yksi kisaveto, ei siinä ehdi lämmöt nousta samalla tavalla kuin pidemmissä kilpailussa ja harjoituksissa.

Lähde: Urheiluliitto