Topi Raitasen kilpailu Timanttiliigan Tukholman osakilpailussa päättyi keskeytykseen. Raitasen mukaan 3000 metrin estekilpailu oli alusta lähtien vaikea. Elmo Lakka oli viides 110 metrin aitajuoksussa ajalla 13,83.

– Tässä on vähän haasteita korkeanpaikan leirin ja tämän kilpailun ajankohdan kanssa. On ollut pientä väsymistä leirin keskellä, Raitanen sanoi.

Raitanen on ollut maajoukkueiden EM-kilpailuiden jälkeen leirillä Liikuntakeskus Pajulahdessa, missä hän on asunut alppimajassa, joka vastaa vuoristo-oloja.

– Nyt on vähän samanlainen tilanne kuin talvella tammikuun leirin jälkeen, Raitanen viittasi Etelä-Afrikan Dullstroomin leiriin, jonka jäljiltä talven ensimmäinen kilpailu Pajulahdessa jäi kesken.

– Tunsin koko ajan, ettei tänään ole oma päivä. Oli sellainen tunne, että lihakset tuntuivat tyhjiltä enkä pystynyt oikein puristamaan, Raitanen sanoi.

Raitasen mukaan olympiakisojen suhteen ei ole huolta.

– Tässä on vielä aikaa ennen Tokion kisoja. Nyt oli kyse korkeanpaikan harjoitteluun liittyvistä asioista, Raitanen sanoi.

Raitanen kilpailee seuraavan kerran 14. heinäkuuta Joensuun GP-kilpailuissa.

Tukholman 3000 metrin estejuoksun voitti Etiopian Samuel Firewu ennätyksellään 8.20,27.

Lähde: SUL:n tiedote