Kristian Pulli taisteli kolmannen kierroksen loppuhetkille pituushypyn pistesijasta Tokion olympiafinaalissa, mutta oli lopulta yhdeksäs tuloksella 792, kun Yhdysvaltain JuVaughn Harrisson nousi neljällä sentillä ohi ja eteni kolmelle viimeiselle kierrokselle.

– Ysisija on aina vähän kirvelevä, kun tietää, että itsellä kolme viimeistä hyppyä ovat aina olleet ne parhaat, Pulli totesi.

Pulli ponnisti olympiakisojen karsinnassa kesän parhaansa 796 ja finaalissa toiseksi parhaansa 792. Pullin mukaan Tokion kilpailu jätti nälkää, sillä hän koki, ettei saanut finaalissa irti sitä, mitä olisi ollut otettavissa.

– Nälkää jäi. Tämä oli ensimmäinen kohtaaminen maailman huippujen kanssa ja tuli heti olympiatasolla. Näitä tarvitaan lisää. Näistä ne kokemukset rakentuvat ja näillä mennään oikeasti eteenpäin, Pulli arvioi.

– Eniten tästä tuli sellaista näyttämisen halua, että kaikki on mahdollista.

Loppujuoksu ei imuttanut, ponnistusasento ei ollut optimaali

Pullin finaalihypyt kantoivat 785, 792 ja 788. Pullin mukaan niissä kaikissa oli sama ongelma. Hän ei päässyt optimaaliseen ponnistusasentoon, joka juonsi loppujuoksusta.

– Se ei imuttanut kovin hyvin. Viimeiset askeleet jäivät löysiksi ja viimeinen askel tahtoi venyä. Ei päässyt optimaaliseen ponnistusasentoon, Pulli analysoi.

Viimeiseen hyppyyn Pulli siirsi askelmerkkiä hieman taaksepäin, mutta siitä ei ollut apua.

– Tuli sellainen tunne, ettei päässyt niin sanotusti hypyn päälle. Parhaimmillaan, kun pääsen lankulle, ponnistus lähtee siitä hyvin. Tänään en saanut sitä tunnetta, Pulli sanoi.

– Mielestäni kunto oli hyvä. Mutta vähän jää mietityttämään, kun se ei nyt realisoitunut. Verryttelyssä jalat tuntuivat hyvältä, joten en usko, että kunto kovin huono oli.

Kahden huippu kausi on haastava, aamupäivä näkyi tulostasossa

Pulli, 26, ponnisti viime kesänä Suomen ennätyksen 827. Syksyllä hän panosti hallikauteen ja kimmahti Torúnissa Puolassa EM-halleista pronssin halli-SE:llä 824. Rahtusen liian kovana rankan hallikauden jälkeen jatkunut kevään harjoittelu näkyi alkukesän kisoissa, mutta valmentaja-isänsä Sepon kanssa Pulli sai rakennettua olympialaisiin kesän parhaan vireen.

– Kahden huipun kausi on aina vaikea. Sain kesän parhaat hypyt täällä, mutta olen sitä mieltä, että kunto olisi edellyttänyt parempaa. En saanut, mitä olisin voinut, Pulli totesi.

Oma vaikutuksensa pituushypyn finaaliin oli myös kilpailun ajankohdalla. Kilpailu hypättiin aamupäivällä.

– Se on kaikille sama, mutta kyllä se tulostasoon vaikuttaa. Yritin itsekin vetää puolet harjoituksista illalla ja puolet aamulla, Pulli kertoi.

Olympiakultaa ponnisti Kreikan Miltiadis Tentoglou. Hän nousi voittajaksi ponkaistuaan viimeisellään 841. Samalla tuloksella, mutta heikommalla toiseksi parhaalla tuloksella Kuuban Juan Miguel Echevarría jäi hopealle.

Olympiapronssin korjasi Echevarrían joukkuetoveri Maykel Masso tuloksella 821. Hän tosin hyppäsi vain kolme kierrosta, jonka jälkeen kilpailu jäi kesken loukkaantumisen takia.

Lähde: SUL:n tiedote