Oulun Pyrinnön Samuel Purola paransi roimasti ennätystään ja voitti 22-vuotiaiden 400 metrin juoksun Suomen mestaruuden 19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailussa Turussa ajalla 47,64.

Purolan 400 metrin ennätys ennen Turun juoksua oli vuosi sitten 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa Kemissä juostu 48,45, joka riitti silloin toiseksi.

– Virkistävä kokemus tähän väliin. Ihan kiva juosta eri matkoja. Varjopuolena on, että saa jälkikäteen kärsiä, Kalevan kisojen 100 ja 200 metrille syyskesän kuntoaan tähtäävä Purola tuskaili kilpailun jälkeen.

Purola on kesän mittaan ollut hyvässä vireessä. 100 metriä on kulkenut 10,44, vaikka juoksun alku ei ole ollut aivan niin terävä kuin Purola haluaisi. 200 metriä on sujunut ajassa 20,79. Varttimailin aika oli Purolan mukaan odotetunlainen.

– Tuohon 47 ja puoleen sekuntiin ajattelin, että pystyn juoksemaan, Purola sanoi ja kiitteli uusien piikkareiden tuomaa apua.

– Noilla uusilla kengillä tuppaa olemaan aika hyvä vaikutus varsinkin 400 metrin juoksuun. Ajasta saattaa lähteä puoli sekuntia pelkillä tossuilla. Ne auttavat varsinkin, kun alkaa hyytymään, Purola arvioi.

”Suoralla seinä vastaan” – Laine 19-vuotiaiden mestariksi

Juoksuna Turun startti oli Purolalle kaksijakoinen kokemus. Purola juoksee Turussa vielä sunnuntaina 200 metriä.

– 300 metriä kulki hyvin. Mutta kun tulin loppusuoralle, tuli seinä vastaan. Oli taistelu päästä maaliin, Purola tunnusti.

22-vuotiaiden 400 metriä oli tulostasoltaan perjantain paras laji, jossa hallitseva miesten mestari Tommi Mäkinen ja maajoukkumies Christian Vänttinen jätettiin tylysti kuudenneksi ja seitsemänneksi.

Purola juoksi voittoaikansa B-erässä. A-erän neljä parasta juoksivat Purolan tavoin ennätyksensä. Heistä nopein oli Noormarkun Nopsan Asseri Välimäki ajalla 47,86. Kovaa juoksivat myös Porvoon Akilleen Benjamin Stendahl 48,05, Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Elias Jrad 48,13 ja Lappajärven Veikkojen kymmenottelija Tarmo Savola 48,18.

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Simo Laine, 17, kiiti 19-vuotiaiden 400 metrin mestaruuteen ennätyksellään 48,94. Aiempi ennätys parani tuntuvasti. Se oli 49,52. Tampereen Pyrinnön Joel Turkka oli toinen ajalla 49,06.

Lähde: Urheiluliitto